Kun myönnän itselleni, että luovutin?
Ei juma.
Vihaan heikkouttani, silloin kun annan sen nousta pintaan.
Toisaalta, se "heikkouden" hetki, jonka takia mä vaadin selkeyttä elämääni ja jonka takia
Neiti ja mä erottiin...
Ehkä mä oon kasvanu sen ansiosta enemmän kuin oisin voinu jos me oltais jääty yhteen..
Toivoisin vaan, että jossain toisessa universumissa mä ja Neiti oltais kestetty yhdessä ja oisin silti kasvanu ihan niin paljon kuin nytkin, ja enemmän.
Hassua, kun heikkous synnyttää voimaa.
Tai sit mulla on vähän väärä sana käytössä.
Luovutit wtf?
VastaaPoistaYksi ääni väärälle sanalle täältä. En tajua millä perusteella ois heikkoutta se ettei halua juuttua epävarmaan ifgameen, vaatii imho pikemminkin lujuutta uskaltaa vaarantaa vallitseva tila. Yhdessä "kestäminen" on kans hieman sellanen käsite, jota muistan itse joskus idealisoineeni, mutta jonka arvostus on pidemmän päälle kokenut inflaatiota.
Oman kokemuksen perusteella ongelma tällaisessa itsetutkiskelussa on usein se, että usein tulee laittaneeksi liikaa painoa sille mitä itse ois voinut tehdä eritavalla ja unohtaa sen, että parisuhdeasioissa on yleensä toinenkin osapuoli yhtälailla "vastuussa" sekä prosessista että lopputuloksesta.
Kiitos Matti. todella
VastaaPoistaMutta, jätin tuollein epäselkeän avoimeksi tänkin postauksen, koska en niinkään sano mielipiteitäni ainoana totuutena, enemmän esitän kysymyksiä itselleni kaikkien keskellä.
Tottahan se on, että vähän liiankin monesti kritisoin itseäni lujemmin kuin olisi tarve.