Hjohoho.
Kyllä sunnuntai oli kivoimpia päiviä vähään aikaan.
Heräsin lähes aikaisin, kuuntelin hyvää musiikkia pitkään, sain tehtyä tärkeitä
jutskia ajoissa, kävin katsomassa hienonhienon näytelmän nimeltään Meganin tarina, köh köh.
Päivä oli kaanis ja aarinkoonen, mustakin tuntui siltä! Oi kevät.
Eilen sain kovaa kritiikkiä siitä, etten laulanut niinkuin en koskaan ennen ole.
Treenasin niin hyvin kuin pystyin mielikuvaharjoituksilla ja aukomalla suuta,
kuvitellen siihen päälle kaiken mitä kappaleen kuluessa pitäisi tehdä
ÄäääääääÄ.
Mutta tänään oli sitten iloista, kun ohjaaja kehui ihan mahrottomasti
kuinka hyvin sitä ääntä nyt tuli.
Ihan jännä sinänsä, koska jos ei olis just viime lauantaina ollu
Krampin aikatosijees-kurssia Complete Vocal Techniquesta, en
olis ehkä koskaan tajunnu, mihin se ohjaaja pyrki kun
jankkas niin kauan siitä suun avaamisesta... Nyt siis tajusin, että
se todella kannattaa, avaa vaan niin paljon kuin mahdollista
niin Äääääkin kuulostaa hjuvalta.
Phuh. Nyt pitäis vaan pitää tahtia yllä, koska kiire vaan kovenee tästä eteenpäin
ja mun ei auta tuhlata hetkeäkään, kiäks.
Tättärää töttöröö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Jo sano pois kun en tiedä"