Hop. Terve taas.
Suokaa anteeksi otsikkojeni täysi käsittämättömyys,
vaikka teenkin niistä käsittämättömiä tarkoituksella.
Haikean haikea olo. Siitä huolimatta viime
päivät on ollu kivan huolettomia
ja iloisia. Mun olot vaan tuppaa
olemaan vähän turhankin ristiriitaisia...
Puoltoista vuotta on aika lähellä sitä aikaa,
minkä oon nyt ollu "yksin", enkä
mä varmaan näin märehtis, jos oisin
ollu pikkasen... onnekkaampi.
Ja taas asia on melko suhteellinen.
Varsinkin mun kohdalla: mä pidän melkein
kaikkia kokemuksia loppupeleissä hyvänä,
ja onhan tässä tullu koettua monenlaista,
vaikkakin melko yksinäisellä
tavalla.
Tässä tulee se mutta.
Mua on monesti mietityttäny, että
mitä niillä ihmisille tapahtuu, jotka
on ikävöiny tyyliin kuusi tai jopa kymmenen
vuotta yhtä ihmistä.
Onko se sen arvoista, vai onko se just
avain siihen onneen mitä kaikki etsii?
Jos nyt vaikka niiden toive toteutuisikin
ja ne jollakin ihmeen ilveellä saa
sen ihmisen jota jotkut sielunkumppaniksi sanoo,
niin kestäisikö se?
Ainahan se riippuu ihmisistä itsestään, eikä
se, mikä on nyt totta, välttämättä ole sitä
vuoden päästä.
Mutta johtuuko se siitä, että ne tyypit
ei jaksa pitää sitä suhdetta yllä vai
siitä, että ne erehtyi luulemaan kaipuuta -
ihmisen tai sen rakkauden tunteen kaipuu, kummin vaan -
rakkaudeksi?
Puhun just semmoisesta aidosta oikeasta,
kaikki esteet voittavasta, yltiöromanttisesta
rakkaudesta johon mä haluan
uskoa täysillä tässä
julmassa, rujonkauniissa maailmassa.
Nännää. Nyt mä meen viettämään tapaamaan
vanhaa ystävää ekaa kertaa ehkä kahteen
vuoteen! ja Huomenna lisää ystäviä..!
Nyt pitää hymiöidä. ^_______________________^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Jo sano pois kun en tiedä"