Mitäs mitäs. Oli hitsin hienoa kun perhettä kävi täällä, äiti, inga ja mummo.
Tuli aidosti iloinen olo. Käytiin rannassa ja Retretin taidenäyttelyssä (just ennenku työt alkoi).
Ingasta tulee kyllä niin mahtava tyyppi, kunhan se vielä vähän kasvaa - tosin tuntuu että se on jo nyt melkein yhtä iso kuin mä. Ja monta kertaa isompi kuin mä sen ikäisenä... Se muistutti mua siitä osasta mikä täällä meinaa kadota.
Ja sen takia mä pystyinkin eilen tanssimaan ja nauramaan niin kuin vain mä osaan, vaikka sit itkinkin samalla...
Ennen eilistä oli muuten pitkä väli jona en itkeny ollenkaan... Tuntuu aika eheältä, henkisesti. Fyysisesti mä oon yltäpäältä rakoilla ja ytimiin koskee kun on pieniä likaisia haavoja ja lihakset niin kireinä että meinaa mennä luut poikki. Pitää tuon viisaudenhampaankin puhjeta tuosta leuan laidasta.
Oon sanonu, että ei täällä oo elämää. Eikä sitä niinkään ole. Mutta mun pään sisällä tapahtuukin kaiken sen edestä juttua, kun vaan saan vähän omaa rauhaa.
Kyllä mä lopulta oon (kai) tyytyväinen tähän lopputulokseen.
No en oo, mutta kuka nyt kaikkeen olis tyytyväinen, täydellisyyskin on vain ihmisen keksimä käsite, johon tulee aukkoja aina kun niitä yrittää etsiä.
Tyytyväisyyden käsite ylipäätään on aika vaikea. Silti kannatan sellaista lähestymistapaa elämään että menneet, kaikki tyhmyydet ja viisaudet on hyväksyttävä osana itseä ja yritettävä hyväksyä itsensä siinä hetkessä kun elää, silti tiedostaen että aikaa on vielä tehdä kaikesta parempaa, tai lähinnä itsestä.
VastaaPoistaMuistan jonkun joulun kun olin ala-asteella ehkä? Mietin joululahjatoiveita ja olin ihan hämmentynyt että mitä mää nyt pyytäisin kun mulla on jo kaikkea. Oli barbeja ja eläimiä ja amme.
Sitten löysin leluesitteen.
Ingasta tulee mahtava tyyppi. Se on sitä jo.
VastaaPoista- S