Tosta vois tulla vaikka jonkun performanssin nimi.
Aion muuten joskus - mieluiten pian - kehitellä sellaisen. Sitten voin luoda itselleni nimeä, mainetta ja kunniaa tässä kummallisessa suosiokeskeisessä melkein-kybermaailmassa.
A peculiar thing happened to me this evening. Olin vessassa ja olin hyvin zen-tilassa. Olen vähän nytkin, mutten yhtä paljon. Kuitenkin: olin vessassa ja mieleeni pälkähti jostain ajatus - Mihin elämä tarvitsee kehoa?
Mitä virkaa kaikilla näillä lihaksilla, tällä maksalla, suolistolla, sydämellä, tuhansilla eri verisuonien haaroilla tai jopa aivoilla on tekemistä sen kanssa, että olen elossa?
A peculiar thing happened to me this evening. Olin vessassa ja olin hyvin zen-tilassa. Olen vähän nytkin, mutten yhtä paljon. Kuitenkin: olin vessassa ja mieleeni pälkähti jostain ajatus - Mihin elämä tarvitsee kehoa?
Mitä virkaa kaikilla näillä lihaksilla, tällä maksalla, suolistolla, sydämellä, tuhansilla eri verisuonien haaroilla tai jopa aivoilla on tekemistä sen kanssa, että olen elossa?
Minähän olen tässä.
Okei. Kaikki tietävät, että minulla on hyvin avoin näkemys maailmaan ja olemassaoloon. Minun uskomukseni on, että elämää on kaikkialla, kaikessa. Se ei tarvitse muotoa eikä ehkä tilaakaan. Moon spiritistinen jätkä.
Juttu on se, että:
Miksi elämä muodostaa itsensä niin monimutkaisesti? Eikö olisi parempi vain olla olemassa, tässä hetkessä. Läsnä.
Ovatko tunteet mahdottomia ilman kehoa? Tai ajatukset yleensä? Tietenkin kieli olisi hiukan vaikeaa kuvitellakaan ilman kahden miljoonan vuoden lajinsisäistä kehitystä... En miettinyt kovin pitkälle, mitä ihmeitä fyysinen kroppa tekee ilmaisukyvylle, jos ensin olikin olemassa vain eteerisenä tietoisuuden sumuna.
Mulla on pitkään ollu se ajatus, että keho on sielun tapa ilmaista itseään.* (En keksinyt tätä itse.) Tällä hetkellä se kuulostaa entistä vakuuttavammalta. Kun lukee sellaista mangaa mitä minä ja filosofoi itsekseen kymmenen vuotta, niin sitä ei jotenkin pysty kuvittelemaankaan, että maailma rajoittuisi vain aisteihin tai Aineeseen. Senhän on fysiikkakin todistanut.
Ja minulla kun on tapana meditoida ja etsiä tietoisuutta, vaeltaa tyhjyydessä ja tutkia mielen syövereitä, on pää auttamattomasti pilvissä.
Juttu on se, että:
Miksi elämä muodostaa itsensä niin monimutkaisesti? Eikö olisi parempi vain olla olemassa, tässä hetkessä. Läsnä.
Ovatko tunteet mahdottomia ilman kehoa? Tai ajatukset yleensä? Tietenkin kieli olisi hiukan vaikeaa kuvitellakaan ilman kahden miljoonan vuoden lajinsisäistä kehitystä... En miettinyt kovin pitkälle, mitä ihmeitä fyysinen kroppa tekee ilmaisukyvylle, jos ensin olikin olemassa vain eteerisenä tietoisuuden sumuna.
Mulla on pitkään ollu se ajatus, että keho on sielun tapa ilmaista itseään.* (En keksinyt tätä itse.) Tällä hetkellä se kuulostaa entistä vakuuttavammalta. Kun lukee sellaista mangaa mitä minä ja filosofoi itsekseen kymmenen vuotta, niin sitä ei jotenkin pysty kuvittelemaankaan, että maailma rajoittuisi vain aisteihin tai Aineeseen. Senhän on fysiikkakin todistanut.
Ja minulla kun on tapana meditoida ja etsiä tietoisuutta, vaeltaa tyhjyydessä ja tutkia mielen syövereitä, on pää auttamattomasti pilvissä.
Vaikka te niin varmasti nauraisitte, sanoisin myös että jalat maassa... jos luontooni ei kuuluisi itseni kritisoiminen :-------D
Jos joku ihmettelee tän tekstin otsikkoa, niin katsoin just ennen työvuoroani leffan nimeltä "Zack and Miri make a porno"...
Jos joku ihmettelee tän tekstin otsikkoa, niin katsoin just ennen työvuoroani leffan nimeltä "Zack and Miri make a porno"...
Mut JEEA, nyt voisin mennä lakaisemaan lattioita kosmisella tajunnallani ja kirjoittaa viestin isoisälle. Tai ehkä en, espanja on vaikea kieli tähän aikaan pä-yöstä.
*Mistä tuli mieleeni: Musta tuntui kans tässä ennen koneelle säntäystä, että mun keho tuntuu ennemmin joltain... erilaiselta kuin ihmisen. Tai siis sen pitäisi tuntua. Katsoin käsiä ja ihmettelin että miksi kädet? o__O
Minäkään en tajua, miksi tietoisuus, tunteet ja järki taritsevat jonkun tällaisen ruumiin, joka vain rajoittaa olemistamme. Mutta kai silläkin jokin tarkoitus on. Koska loppujen lopuksi ruumis on ainut olemassaolomme osa, joka kuolee. Ainakin minun näkemykseni on se. Ehkä kuolevaisuus muistuttaa meitä siitä, ettemme ole jumalia?
VastaaPoistaHeh. Ehkä meistä tulee jumalia kuoleman jälkeen!
VastaaPoista