Oonko mä jotenkin itsekäs
tai kiittämätön?
Kun tuntuu tältä, vaikka JYTin pikkujouluissa
nauroin aika todella paljon.
Mä oon välillä niin onnellinen
kun tiedän, että olen
yhteydessä niihin ihmisiin, jotka
tietää musta kaikenlaista,
enemmän kuin juuri kukaan.
Mitä mä tekisin ilman semmosia ihmisiä?
Kuinka kukaan tekis
mitään ilman niitä supertärkeitä ystäviä?
Sillä just tänään noiden ihmisten
olemassaolo on mulle kaikki kaikessa
Mulla on valtavasti semmosia kavereita/sydämellisiä
tuttuja/rakkaita kavereita, mutta
ne tietää minusta itsestäni tuskin mitään
eikä mulla ole niihin mitään sidettä.
Sellaisten kanssa on hauska viettää aikaa
mm. treeneissä ja valmistautumassa johonkin,
mutta kun pitäisi juhlia tai viettää muuten vain aikaa,
on tosi vaikeeta tulla huomatuksi.
Niillä on siellä omat kaverinsa, omat
juttunsa ja mä oon yhäkin aika huono
tuomaan itseäni esiin, vaikka tarvitsenkin hirveästi huomiota.
Sen lisäks että olen vielä niin monessa eri
yhteisössä, joissa kaikissa on oma erilainen henkensä
ja kaikkee, niin semmoisiin yhteisöihin
on aika vaikea päästä mukaan
sillä lailla, että joku huomaisi ja ymmärtäisi
jos mulla on kuoren alla jotain ilkeän tuntuista muljahtelemassa.
Se mitä mä yritän tässä sanoa on,
että mä tarvitsen pysyviä ystäviä just nyt.
Pysyviä suhteita.
Ihmisiä, joiden kanssa ja niiden näkemisen jälkeenkin
on lämmin ja keventynyt olo.
Kaikki on niin hektistä.
Päädyin äsken siihen tulokseen että väsyneenä ei kannata yrittää bilettää. Silloin ei ole juhlafiilis, piste
VastaaPoista