Kommellusta och hämmästystä

Totaaa... millä logiikalla tää maailma toimii?

Välillä tuntuu oikeesti, että jotain, jota voisi nimittää kohtaloksi, olisikin olemassa. Eilen meni kapulat rattaisiin sanoisinko, erittäin kiitettävästi (arvosana 12+).

Olin siis herännyt kolmen tunnin unilta tuolla Jyväskylän kodissa, kun viime yö meni karaokessa laulaessa ja Ruman tanssilattialla (ja join ainoastaan yhden jägermeister-shotin; kohtuullisen ylpeä siitä).

Tuo viimeinen aamu kotona oli taas se ainoa, jolloin perhe oli "läsnä", vaikka oli kolme muutakin päivää jotka olisi voinut viettää esim. Carcassonnea rakentaessa. Koti on ihana.

Noh, Punkaharjulle päin, eli lippuja ostamaan. Käy ilmi, että lippu, jonka pitäisi olla kaikkivoipa, ei kata junabussin osuutta, joten pitää ottaa kaistapäisen pitkää reittiä kulkeva juna. Tässä välissä sitten, kun eräs idolini pyörii päässä - tietysti - ja olen jo aikaa sitten hyväksynyt, etten sitä näe pitkään aikaan, tapahtuu lähes juuri se, mitä romanttinen kalloni ja rintakehäni sisältö toivoo hiljaa sisällään: "Hän tulisi bussilla asemalle, ihan oikeasti vahingossa samaan aikaan ja tapahtuisi interventio ja saisin nauttia edes siitä, että näin hänet."

Olen siis juuri tullut pihalle raivoamaan tyhmiä lippuja eikä mikään mene niinkuin pitää, ja bussi tulee asemalle. Sieltä nousee joku reppu selässään ja näyttää aivan edellämainitulta henkilöltä, paitsi että huomaan noin kahden sekunnin päästä, että sydämeni hakkaa turhaan, kun Bussistanoussut on vain vanha kopio.

Noh, sitten ei voi mitään. Oli se mielenkiintoinen hetki, mutta mennään nyt näillä. Sivari on ehkä tehnyt mut vähän lujemmaksi. Ei yhtään vähemmän herkäksi, mutta niin, ymmärrätte?

Junassa: Konduktööri tulee heti kun juna lähtee liikkeelle ja kysyy lippuja. Minulla ei ole sivarikorttia. Öö. Käykö passi? Kuitit? Niissä on mun nimi, ne on kirjotettu viime tiistaina.. ai. No mulla on käteistä yksitoista euroo ja tilillä 6,52. *viaton katse* No *i***.

Pitää siis nousta Tampereella pois. Kännykästä on ihan näillä sekunneilla loppumassa akku, mutta saan kerrottua sivarin respaan, että tuli ongelmia ja olen valmis rangaistavaksi. Kaksi istuinta edessäpäin istuva mummo antaa kympin puhtaasta empatiasta. En kestä, itken, ihan vähän. Sitten pohditaan. Viisi minuuttia kulunut, saan lainaksi laturia. Soitan, soitan, soitan. Tekstiviesti siskolle, josko sinne pääsee, mutta siitä ei kuulu mitään (ei vieläkään. Mulla oli tosin koko ajan semmonen olo, että se ei ole edes lähimailla). Jani ja tanssipelaaja auttaa, saan yksityiskohtaista informaatiota Tampereen suunnitelluista liikennemahdollisuuksista: Kimppa.net - ei mitään, vr.fi - yksi juna lähtisi, jos kerkeän, maksaa rutosti, pitää siis lainata jos löydän kaverin. Bussit ei kulje.

Päädyn runofestivaaleille. Tykkään Tampereesta. Siellä siis Päivi, mielettömän hyvä ystävä, ihana ihminen, lainasi rahaa (enkä kerennyt junaan, joten olin yön Päivin luona :) Ja vietettiin loppupäivä mahtavassa leppoisuuden olotilassa, jollaista en ole vähään aikaan kokenut. Jääkaappimagneettirunoja, yllätysesiintyjiä, riehumistanssia ja rakastavia ihmisiä kaikkialla ympärillä. Lähes taivas. Ruoka vähän vähissä, mutta ei se edes liity asiaan. Tapaan muuten myös vihdoin Päivin poikaystävän, jota kohtaan olen kasvattanut mielenkiintoistumista. Hyvä sälli. P opettaa mulle pianoa ja kysyy mukavia. Ei oo muuttunu yhtään (:)

Sitten tadaa, lähden punkaharjulle. Nyt on tehty työt ja yötä on vielä mukavasti jäljellä. La Valse D'Amélie soi päässä.

Nykyään tuntuu, että joka päivä tapahtuu niin paljon, että yks viikko tuntuu vähintään kahdelta kuukaudelta. Mikä on aika ihmeellistä, koska viimeiset kaksi ja puoli vuotta on mennyt pelkästään tehdessä teatteria ja kuorolaulua ja elämistä, eikä se aina ole sitä aikaa nopeuttavaa juttustaputtusta.

Kuinka voi mahtua näin paljon tavaraa niin vähään aikaan? Aika katoaa jonnekin, mutta silti sitä on niin paljon.

Ai niin, halusin pistää tähän kuvia. Oon napsinut niitä aika paljon ja niistä muistuu taas lisää kerrottavaa, mutta tää pätkä on jo aika pitkä. heh heh.

p.s. "idoli" on vähän harhaanjohtava sana, ainakin tuossa kontekstissa missä sitä käytän. käytän kumminkin.

hei, hyviä öitä. make hugs, not hate.