"Marilyn, Marilyn"

Taidankin tehdä otsikon kanssa miten lystään.

Eaaaah näitä tunteita ja itsetuntemuksen olemattomuutta...

Olin just n. tunti sitten taas niin avuton ja surkea kuin olla voi, yritin rohkaista itseäni seisomaan huoletta, vaikka koko ajan taivas kaatuu päälle. Kesti vähän aikaa ennenkuin edes tajusin olevani peloissani. Olenhan sentään sellaisessa vaiheessa elämää, jollaista ei ole ennen nähty eikä tulla näkemäänkään.

Mietin kaikkea sellaista, mitä itkun partaalla oleva pikkupoika alitajunnassaan kehittelee, kun se pidättelee kyyneleitä; varpaasta nääs tipahtelee verta. En ole heikko, en epäröi, olen vahva ja kuin aikuinen tai vaikka Braveheartin William Wallace, olen se määrätietoinen ja komea - komeus on sivuseikka - En itke en pelkää.

Kaikki iski päälle, yksinäisyys, epäreiluus, itseinho, jopa se että olin lähellä toisten asumuksia enkä voinut edes karjua sietämätöntä oloani.

Niin siinä vihatessani Punkaharjua ja kaikkia syitä miksi tänne jouduin (mm. toimettomuuteni) avasin tietokoneluokan oven ja pyysin ihmisiä sulkemaan koneet ja nukkumaan. Yksi hauska somali sitten siinä hymyillen väitti, että ei vielä ei - katseli jalkapalloa - "nut on lauaantai, pitkä paiva, ei vielä! tulet takaisin? sitten kiinni?" tms. Ei siihen muuta tarvittu. Surkeuteni häipyi saman tien.

Mä olin vain yksinäinen. Tajusin sen siinä ja mietin miten hiton pitkä matka mulla on vielä että mä tunnen itseni kunnolla... Kuinka paljon mä oon todella kasvanu siitä 12-vuotiaasta nulikasta joka uskoo pystyvänsä kaikkeen ja jonka puolirapeat tytöt traumatisoi syyllisyyden kitkerillä mausteilla :D hahah mikä runosielu, toi oli ihan tarkotuksella surkeeta :----D

Hei, enää kaks viikkoa teakin kokeisiin. Eikä noi muutkaan opistot ole enää niin kaukana. Ajattele, jos vaikka meen Kokkolaan. Jos pääsen, niin lykkään kyllä sivaria, oli se miten tyhmä ajatus tahansa. Ei täällä kestä pää. (ei varsinkaan jos on mahdollisuus päästä tuonne) Täällä jos missään sain selville, kuinka mä en vaan osaa/pysty tehdä mitään perusleipä-työtä, mun pitää vaan luoda ja mun pitää saada taiteilla... Ei musta mitään apua ole teille sorvailijoille.

Asiasta sadanteen.

Täällä tän monikulttuurisen ja niin suvaitsevaisuudestaan tunnetun Itä-Karjalan Kansanopiston värikkäiden ihmisten keskellä tuli ajateltua, että kuinkakohan moni somali yms. afrikkalainen ajattelee sillein, vahingossa rasistisesti? "Ei saatana noita taikinanaamoja eivät tunne edes kotimetsiensä lintuja" ...En mä tiedä mistä, enkä miks ne oikeesti haukkuis meitä raakoja pullia.

Huoh. Onhan tää rankkaa, tiesin sen näistä kahdesta viikosta etukäteen. Vaistolla. Pahinta oli, että yhden työkaverin naama tunki eteen kun mietin mun idolin kasvoja... se oli jo kohtuutonta. Vähän kerrallaan pääsykoepaineet, turha työ ja muu tässä mainitsematon kasautui päälle, enkä voinut edes karjua. Karjuminen on mulle pyhä itseilmaisun keino.

....Älkää naurako.

Ihan tosi. >:s

Mutta no, hyviä öitä! Nukkuessani tulee soimaan Imogenin Sleep... :3

"The Nigga's diary"

Arvatkaa minkä just katoin!

Kymmenen pientä neekeripoikaa - näytelmän taltiointi, Jyväskylän Teatteri Miilulla.

Ja EI HITTO miltä mun ääni kuulostaa!! Miks mulle ei oo sanottu miten hirvittävän nenään mä puhun!!(varautukaa kuulevanne mut kohta ihan erilaisen kuuloisena.) Onneksi mun fyysinen ilmaisu on niin sydämet pysäyttävää, että voin sanoa olleeni jopa hyvä. ;-----D 

Voisin kyllä silti pistää muutaman nootin ties minne omaan kehonkieleeni, ties mitä sellaisia juttuja, jotka jää ihan arkipäivästä ja vuosien saatossa itselle kehkeytyneitä pikkujuttuja, nyt jäi silmien räpyttely mieleen + vielä vähän selkeempää puhetta, heti kun alkoi tulla vähän röhinää tai kovempaa ääntä, meni melkein epäselväksi. Niin. Muistakaa tekin. Tuo oli kyllä omalla tavallaan hirveän arvokas työkalu, tuli ajateltua asioita joita en olis muuten ikinä tajunnu tai joita kukaan muu ei tajua kertoa... Neekerit roolzorz! Nyt näki, mitä kaikkea me ollaankaan tehty, tajuan vähän enemmän meidän katsojia sun muita. Näki kunnolla, että keiden kanssa mä oonkaan proggaillu. Te olitte hyviä.

ai niin - NÄYTTELEMÄÄNÄYTTELEMÄÄNÄYTTELEMÄÄNÄYTTELEMÄÄNÄYTTELEMÄÄNNNN TULEN HUUUULLUKSI!! KUIN KUU-UKKO!!!! Onneksi on myös yö, voin vaan mennä nukkumaan ja olla hulluuntumatta (aamulla).

Ei mulla muuta : D

p.s. Sulla ei ollu mitään syytä olla katsomatta itteäs. Olit hyvä. No yksi ainoa kohta missä olisin sanonu jotain, mutta todellakin - vain - yksi. 1.

"AIKA: 2.23 & kaikki hyvin"

VAROITUS: SISÄLTÄÄ RUAMJAITA - VÄHÄN

Huhhuh. Laitoin just sähköpostia, että poistakaa mut laulajien listasta. Ei voi mitään, itku pyrskähti.

Mut yhteinen sydän. Eli ikuisesti runkku x'D

(Lisäks sain taas vihdoin harjoiteltua vähän laulamista, yksin yössä. Eikä kehittyminen näytä loppuvan, hähää)

Sekin vaan, että koko ajan parempana tahtoisin yhä enemmän mennä konserttiin auttamaan. Mut olin mä kuin hyvä tahansa, mä en soi niiden kaa yhdessä jos en ole treeneissä. Eli voin unohtaa sen. Pitää unohtaa. Piti kans kieltää lähettämästä enää juamrai-pitoista sähköpostia, en ole oikeutettu eikä kuulu enää mulle.

Toinen juttu, mikä ei liity kuamraikuoroon eikä ole itkunkatkeraa.

Puhuin Teron kanssa tänään. No, facebookissa. Se oli melkein kuin mitään ei ois tapahtunu, Terolla vaan on vauva ja puheltiin kaikkea päivittävää kun ei oltu nähty pitkään aikaan. Oli valtavan huojentavaa puhua sille taas. Vielä kun pääsis bofferoimaan. Siis kunhan ensin korjaa ne miekat mitä on...

Kolmas, fyysinen olo on paras vähään aikaan, lukuunottamatta "pientä" hierontatarvetta. Oon jo jonkun aikaa kaivannut kunnon revittelyä, koko yön tanssibileet tai spontaani juoksulenkki yössä tai mielen- ja ruumiinvoimien äärirajoille puskemista* tai vaikka bofferointia niin että hiki roiskuu ja suonet puhkeaa!! Tai teatteria :). Ei tosin vielä oo tullu vastaan. Vähän verryttelin. Tää lattioiden luuttuaminen ja lakaiseminen ei ihan vastaa mun toiveita, ellen ole masokisti. Enkä puhu mitenkään kiltistä masokistista. MasokisMista?

Miksei voi sanoo "kiltista".

*lol oon ihan Karate Kid, Dragonball, Tengen Toppa Gurren Lagann ja Hajime no Ippo yhdistettynä. Lolololol

Kolmas silmä & Korva

Mm-mm, aahaaah! Ruamjai ei saanut pystiä, mutta paras kuoro se silti on!

Kello on kaksi, kammottavaksi ja minä haluan laulaa...

Yllättävää?

(On se siinä mielessä, että Hard Rock Hallelujahkin menisi (maaaaybe) kun se tulkittiin nyt niin siististi. Ehkä vähän vähemmän lilitystä.)

Mä oon tosin taas törppö. Mental Expo oli mielettömän hyvä, oikeasti ammattilaisjälkeä ellei parempaakin, enkä liioittele nyt pätkääkään. 

Uskomatonta miten nekin on kehittyny, lyseolaiset oi. Niin mut siis törppöyteen.

Menin kuokkimaan niiden enskarijuhliin, koska oli ikävä niitä... Tyhmäähän se oli, kun se oli niiden enskari. Siis Ensi-ilta! Mä kysyin heiltä, niin useilta kuin uskalsin, että voinko tulla mukaan eikä kukaan uskaltanu oikein kieltääkään kun mä hehkutin niitä niin, mutta olis mun pitäny ymmärtää. Laura sit kuiskasi vähän kahdentoista jälkeen, sillein vihjailevasti, mutta kiltisti. Ei pahalla. Ja mä uskon sen. 

Tuntuu vaan niin tyhmältä. Mut mulla oli ikävä. Nyt vielä enemmän ikävä lavalle, mikäli mahdollista... En kestä kun ei saa näytellä, ihan oikeasti. EN. KESTÄ. 

Ratkaisu: keskity teakin hakuihin. Vaihtoehtoisesti odota kesää tai lykkää sivaria vaikka siellä se olis kuinka odottamatonta. Kaikki on vaan vaikeeta, oli lomalla tai ei. Pitää tietää ja ajatella kaikkea mahdollista & mahdotonta. Pitää olla viisas, astua rohkeasti tahdon viitoittamalle tielle ja tajuta milloin pitää estää ottamasta sitä mitä haluaa. Pitää kestää etäisyys. Pitää kestää typeryys. PITÄISI uskaltaa ja olla tarpeeksi vahva

näyttääkseen tai sanoakseen kun on jokin vialla ja pitäisi tietää milloin ei saa olla

kuka on. Miksi. Miksi ei saa olla se mikä on. 

??????????

On niin seko olo. Samalla mielettömän iloinen kaikista tuntemistani uskomattomista ihmisistä, samalla vähän ylpeä siitä, että tiedän itse pystyväni samaan kunhan yritän, samalla kaipaan lähestulkoon joka ikistä poikaa ja tyttöä ja miestä ja naista joiden kanssa olen puhunut ja tuntenut, samalla vitun sekaisin ja väsynyt.

Vihaan näitä esteitäni, jotka sanoo että muita ei saa vähän järkyttää persoonallaan, kun on Pakko sanoa miltä tuntuu! Älä ole rehellinen siis suora, älä ole herkkä siis epäkypsä, kakara.

Lavalle. Itseni takia. 

Meen nukkumaan. Jos näkisin unta kauneudesta voimasta ilosta, jota näin tänäänkin kaikkialla, vaikka en saa siitä itse kiinni melkein millään. (Älä valita, tyhmä, sulla on vielä kaikki hyvin. Mites afrikkalaiset tsunamiuhrit yms.) Noniin. Nyt. Nukkukaa hyvin.

"Paula Vaisuniemi"

Huomenta.

Näin tuossa yöllä ainakin kolme unta pääsykokeista. Yksi oli tosin tanssikoe ja toisessa oli Ruamjai enkä minä... Niin, en päässy Nätyyn. F****uck that. Mulla n'ai pas des regrets. Mutta no, ehkä mä nyt yhden päivän "shokkihoidon" jälkeen jaksan keskittyä toisiin kouluihin, mm. Teak (vieläkään ei ole edes se Anton Tsehovin Vanja-eno edes lainassa) ja Kokkolan teatteri-ilmaisun ohjaajan linja :) Tietysti myös Niittylahden Väkivahva ja Lahden kansanopisto.

Ahh. Venyttely tekee hyvää. Tajusin kans, että pitää olla tietoinen niistä kohdista mitä venyttelee, ei riitä jos vaan laskee sekunteja ja ajattelee jotain muuta. Muutenkin kehon tiedostaminen itsessään - rauhassa ja tositarkoituksella - on jo tietynkaltaista jumppaa. ...Joo tästä ei tule kuntoilublogi.

Taustalla muuten soi radio ja joku suomalainen aikuinen nainen. Hiljaisella. Se on vähän se munkin olo. Hah, Hah, munkin!

Nyt meen! Tuolla huutaa joku korealainen vammapotilas, viimeks kun olin tässä niin palohälyttimet soi... Se tosin oli vaan testidrive, taas.

(EiMu) Yön Rakastavat Spagettiraajat

EiMu, siis Ei Musiikkia. Se ehkä selventää.

Huuuuuuhh. Yövuoroa tekemässä täällä Venäjän laitamilla, en Punkaharju.

Arvatkaa! Ruamjai meni F-I-N-A-A-L-i-IIN! Mä olin niin järjestäny päivän siten, että pääsen just hyvissä ajoin bussilla tänne sivariin ja kerkeen hoitaa kaikki pienemmät jutut (esim. syödä) ja tarkistaa millä telkkarilla mä voin katsoa kello seitsemän yleä eli SPK:ta. Minähän olen niin varmana etten edes yhtä kertaa katso, menikö niitä busseja lauantaina Savonlinnasta yhtään minnekään, varsinkaan kun sivarikaverit sanoo että ei mene.

Joten päädyn lopulta Savonlinnaan pitkän ja tylsän bussimatkan jälkeen, joka kaiken lisäksi ei tee hyvää mun lonkalle, vain ymmärtääkseni, että jumissa. Savonlinnassa. Vvoihan. Onneksi on kännykkä. Saan selville että juna kulkee, mutta juna on hyvin myöhäiseen aikaan liikenteessä, kahtakymmentä vaille seitsemän... Kävelen siis ympäri Savista (yay, sightseeing!) mielettömän vihaisena itselleni, törppö saatanan tyhmä idiootti! Tapahtui mm. pään iskeminen sei- pylvääseen. Yritin keksiä tunnin ajan miten saisin liftattua tännepäin, repisinkö vaikka ilmaislehdistä kirjaimia ja pistäisin ne jotain, vaikka mun kuorokansiota vasten emmätiiä syljellä?

Oli kriisi! Eka kerta kun voisin katsoa mun kuoroa telkkarista livenä ja eka kerta kun muistaisin sen varmana: kaikki Suomen Paras Kuoro-ohjelman edelliset jaksot vaan unohtui katsoa silloin kun ne tuli, vaikka olisin täydellisen helposti voinut...

No, lopulta rauhoituin teatterin vessassa ja ostin grillistä hranskalaiset. Ja lähdin junalla (4e). Venyttelin hiukan ja lähdin juoksemaan sen verran hyvin kuin pystyin 25 kg reppu selässä ja liikaa tarpeettomia vaatteita niskassa, Ei-Todellakaan-Juoksemiseen-Tarkoitetut saapaskengät jalassa. Kello noin seitsemän.

Mutta minä tein sen..! Neljäkymmentä minuuttia hinkumista ja puolimetrisessä hangessa tarpomista (Ah, keskellä Punkaharjun upeita maisemia) juoksen sisään ja vaatteita vähentämättä telkkari auki! Ei Suomi-tv! Noin! Ja kaks muuta kuoroa on just lopettanut oman laulunsa, tuomarit jotain tuomaroi, ja RUAMJAI juonnetaan sisään!

Oooh. Ne laulo niin upeesti. Ja kaikki ne nyanssit, eleissä ja tunnelmassa, kaikki pienet omituisuudet ja se kuinka kuuli että ne on taas kehittyny laulussa. Ja Siiri riveissä mukana! Varmaan hätävara, mutta ei sillä väliä! Ollin upea sovitus, viikossa tehty (hehe, siellä oli myös mun idea mukana).

Kaikki se hillitön yritys päästä kuulemaan kuinka Runkut voittaa JA NE TEKI SEN. Uskomatonta. Limaista, mutta maukasta. Ne teki sen. Ne on finaalissa, vastassa kaksi muuta parasta kahdestatoista kuorosta, ihan mun omasta mielestänikin! Ei enää ees väliä voittaako ne. Mutta ne voittaa.

Yes, yes yes. Vähän tekstareita kuorolaisille, syömään pari leipää ja pikatorkut ennen yövuoroa. Sanon yötä eräälle ja saan yllättyä. Sydäntä lämmittää. Reidet ja hartiat on kipeää hyytelöä, mutta nyt mä jaksan tän yön. 

"Myönnettävä se on"

Että jos ei osaa koodata niin käytä Georgiaa.

ILOA.

Ensimmäinen blogini, ensimmäisen blogini avausteksti.

Ooooh.

Hyvää päivää. Tänään olen wofianthai, jos nyt kirjoitin sen oikein. Koska: Eilen meni asiat hyvin, vaikka pelkäsin, että selkäytimeeni rakennettu halu yrittää aina vain yhä enemmän johtaisi kertakaikkiseen romahtamiseen ja raivoon. Mutta ei vaineskaan. Muhahaha.  

Se on jotain ulkomaalaista kieltä, opin sen 

toissapäivänä Punkaharjulla vieressä istuvalta. (en tiedä nimeä, joku iloinen veijari)

Päätin kokeilla, että kirjoitan aina näiden kirjoitusten otsikoks senhetkisen tilanteen "artistin". Eli jos soi joku biisi, niin sen artisti. Jos ei soi biisiä, niin sen tunnelman, mikä siellä "soi", sen "artisti". Esimerkki: kirjoitan vaikka läppärillä jotain murheiden vuodattamis-tekstiä ja pari ihmistä puhuu vieressä jotain equadorilaisista muurahaisista, niin sanon vaikka että Banaani. Koska ne keskustelijat hämmentää omaa tilaani. En tiiä, kasvatetaanko Equadorissa banaaneja, mutta minä sanon silti että Banaani. ...Koitan saada sen tunnelman siihen vähän tarkemmin. 

  Nyt soi IKI-IKI-Ikimuistoinen biisi, joka soi PROTULLA 2009! Upeaihanauskomatonnostalgiafiilis. "mut sä tuskin muistat edes mun nimeä... tuskin muistat sen..." Oli pakko sanoa.

Mulla on tosi hyvä olo myös, koska olin erään kauniin kanssa, vaikka vain eilisen ajan. Myös, koska Nätyn pääsykoevaihe numero 1, keskiviikkona 30.3. meni paremmin kuin uskoin. Nyt odotellaan kirjettä, joka sanoo (uskoisin) että pääset jatkoon, tokaan vaiheeseen! Vaisto sanoo samaa kuin juuri, kun olin saanut tanssittua ja  päästyä raadin edestä pukuhuoneeseen. Silloin vaisto sanoi, että jatkossa ollaan. Ja sille päivällehän se merkitsi juuri sitä. Olin nimittäin välikarsintojen hetkessä. hoHOO!

Eiköhän tää ollut tässä. Toivotaan, että saan tätä kirjoitettua useamminkin kuin vain vierailuillani Jyväskylässä, kotona. Koska nyt kun kirjoitan tätä tajuan, että täällä voi Ilmaista Itseään. Lempipuuhaani.