Amadeus

Tämäkin luonnostelma tästä piti kirjoittaa loppuun, heeehee. Marraskuusta 2013

"Katsoin juuri

Huoneteatterin kolmituntisen näytelmän Wolfgang Amadeus 

Mozartista.

Tai oikeastaan Antonio Salierista.

Tai Jumalasta.

Tai ihmisyydestä tai ylpeydestä tai kateudesta

ja heikkoudesta tai blah, en osaa nyt sanallistaa

kun pienempi sisko ja kissat häiriköi.

Jouduin/sain esityksen jälkeen antaa

mielipiteeni näytelmästä

yhdelle kriitikolle, mutta en saanu sanoa 

kaikkea.

Siis, raikas esitys. Harvemmin näkee just

näinä päivinä tollasta täysillä tarinan kertomista, että

ei mitään tilanteen selvittelyä tai metateatteria,

ihan vaan puhdas, täysi tarina joka 

kerrotaan omalla tyylillään,

upeasti näyteltynä."

(oikeestaan eniten muhun iskee vasta toi vika mutta enigei)

En kauheesti tykästyny pienenä leffaversioon Amadeus,
ehkä siks että se loppu on niin synkeä.
Onneksi tulin katsomaan nyt, tavallaan kiinnosti just tuon
pienenä inhoamisen takia lisää. Niin ja koska kaverit sano että on hyvä.

Se mikä jäi mieleen, oli kuinka
nykyäänkin, tänä uskontojen vallasta suistamisen ja 
tieteen ylistämisen aikana
sitä yhä laitetaan jokin korkeampi voima
oman epäonnen tai onnen toteuttajaksi, tuomariksi.

Mulla nousi vaan eniten mieleen, kuinka karma
ja "kohtalo joka toteutuu vain jos itse niin haluaa"
tuntuu yhä enemmän todelta.

Se mitä toiselle teet, tulee tavalla tai toisella takaisin sulle.
Henkisesti tai fyysisesti.
En tiedä johtuuko se siitä hämmentävän kaikenkattavasta
tavasta, jolla ihmiset alitajuisesti peilaa
oikeasti ihan kaiken
toisiin ihmisiin.

Niinkuin Salieri ryhtyi "sotaan Jumalaa vastaan",
kohtaloaan, sitä kuinka kuin syntymästään, ei itse pystynyt tekemään samanlaista musiikkia
kuin Mozart.
Se, miten ihmiset aina luulee pystyvänsä kaikkeen.

No, oikeastaan mun mielestä tuo viimeinen on melko totta, eikä vain luulo.
Tosin vain tiettyjen ehtojen vallitessa.

Mutta siis, mikä oikeuttaa yhtään ketään...
Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että 
se alkaa heittämään kaiken vihan ja raivonsa
jonkun täydellisen asiaan kuulumattoman, viattoman
henkilön niskaan ja sitten kuvittelee toteuttavansa
jotain kohtaloaan?

Ainut mitä siitä Salierille seurasi
(ja varmasti ainakin melkein kenelle tahansa muullekin joka samaan ryhtyy tai ryhtyi)
oli se, että hän huomasi tappaneensa osan itseään.
Oikeasti sellaisen osan, jota tuon teon jälkeen hän
ei pystynyt kohtaamaan, koska vihasi ja katui tekoaan. 
Kuka muka pystyisi?

spoileri: Salieri oli siis muka lahjaton, vaikkakin hyvin oppinut
musiikin säveltäjä aikana, jolloin
musiikki oli elämä. Kun hän huomasi, ettei pystynyt
luomaan samanlaisia ihmeitä kuin Mozart (Salieri itse
vapisi autuudesta, onnesta ja tuskasta kuullessaan vain ensimmäisen tahdin
jotain Mozartin kuuluisimmista teoksista), hän alkoi
esittämään kaveria ja kuitenkin
juonitteli koko ajan Mozartin tuhoa.
Ja onnistui siinä, sai paljon maallista mainetta mammonaa
ja sellaista, mitä kauan oli himoinnut.
Ei kuitenkaan sitä rakkautta mitä itse Amadeus - rakastettu - koko lyhyen elämänsä koki.


p.s. kuuntelen nyt Ultra Bra:ta ja intoilen

Mieheydestä

Tässä toinen luonnostelma, jonka nyt sain valmiiksi. Huhtikuulta/toukokuulta 2013.


"Luen tässä juurikin

yhtä kolumnia goodmenproject.comissa

miesten alitajuisesta sankaruus-aatteesta.

Tuli väkisinkin mieleen yhden ystäväni

ohjaama näytelmä

Tarpeettomia ihmisiä.

Siinä sellainen täysin mukavasti elämässä pärjäävä

mies joutuu työttömäksi. Hänellä on kuitenkin

vaimo ja lapsi ja yhteinen asunto.

Mies on melko normaali, suomalainen tuppisuu 

joka turhautuu ilman tekemistä.

En tiedä kuinka moni tuntee tuon, mutta (SPOILERII)

näytelmän lopussa mies on kerennyt

muuttua vaimonhakkaajaksi, melkein tappanutkin

naisensa ja päättänyt heittää oman elämänsä 

menemään, mutta halvaantuu kuolemisen sijaan.

Tolla sivulla kerrotaan aika hyvin, miten 

iso osa läntistä kulttuuria rakentuu huomaamatta

sen tarpeellisen miessankarin ympärille."

Siis jotenkin ärsyttää miten helposti
me ihmiset vaan suostutaan toisten
tekemiin päätelmiin omasta 
identiteetistämme. 

Tietenkin ihmiset lähinnä ottaa ne ideat itseensä,
mitkä vaikuttaa osuvan lähimmäs sitä jotain,
minkä "itseksi" kokee.
Mutta vois ajatella vähän enemmän.
Ja vielä vähän, enemmän.

Piti mainitsemani, että yleinen käsitys "miehestä"
on melko lailla markkinataloutta sekin.
Ja melkoisen hatara, yksipuolinen sekä rajattu.

Kuulkaatten

Kirjoitettu joskus lokakuussa varmaan:

"En tiiä ketkä kaikki tän näkee,

mutta kerrottakoon

nyt kuitenkin:

Facebookissa pistin päivityksen, joka herättää

monissa varmasti vähän kummastusta, ellei

jopa paheksuntaa.

Tietäkäätten, että se oli
sellainen ihan hauskanmuikea
ketjupilahassutteluviesti.

Sitä katsos jos meni kommentoimaan tai tykkäämään,
sai inbokxsiinsa viestin, jossa
käsketään laittamaan
feisbuukstatukseksi oikein mojova lause.
Siksi noin, koska se oli hauska
niin.
kirjoitin: Haluan seksiä.

AHAHAHAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAH
AHHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHA
HAHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAAAAHAHAH"


ei mulla muuta. Tää oli silloin joskus :D

Tunnel(m)ointia

Hassua, 

mutta siitä on jo vähän aikaa

kun viimeks tuntui tältä.

Luin saapuneita viestejä 

vanhasta simpukkakännykästä,

kuuntelin musiikkia,

joka kerran aikoinaan

sai mut taas tuntemaan.

Mulla on taas tää 

ylitsevuotava kaiho

ja kiitollisuus

kaikista niistä ihmisistä,

joita mulla on ollu ilo halata,

joiden kanssa on

puhuttu syvällisiä,

joita aina muistaa pelkästään hyvällä.

Ehkä mä katon maailmaa vaaleanpunaisten aurinkolasien läpi.

Mutta se ei mua haittaa.

Se mikä haittaa, on että tiedän

etten voi pitää niitä kaikkia ihmisiä

niitä kaikkia hetkiä 

ja sanoja joita sanottiin

tässä yhdessä päässä.

Ja samalla

se on kaksisataa kertaa hauskempaa lukea. 

Huomata,

että ei ole heittänyt vanhoja kirjeitä pois.

Tätä menoa mä tarvitsen ysikymppisenä kokonaisen talon pelkästään muistoilleni,

(iso omakotitalo jonnekin maatilalle, niityn keskelle)

toisen niiden tutkimiselle

ja kolmannen 

muuten vaan.

2014 jeee

Ugatsaka.

Vuosi on vielä vaihtumassa, vaikka uuttavuotta vietettiinkin

jo reilu viikko sitten.

Mulla on tällä hetkellä melko kivaa!

Ja jännää, monessakin asiassa.

Mä lintsasin tänään, jaiks, ja tuntuu sen suhteen vähän

tyhmältä, mutta ainakin mä sain aloitettua päivän 

ihan omalla tahdillani, ja toivon että

sen takia saan huomennakin aloitettua sen päivän
noin niinkuin ajoissa.

On kauheesti tekemistä tälle vuodelle, varsinkin 

sellaista mikä vaatii oma-aloitteellisuutta.

Ja tänä vuonna mä muuten pääsen sellaseen kouluun

mihin mä myös haluan. 

..Mua jännittää ihan sikana.

Mulla myös heräili tänään ajatuksia

parantamisesta ja peloista.

Ja suhteista.

Että kuinka paljon voi itse vaikuttaa toisen tilaan ja

kuinka kukaan ei voi suoraan

parantaa toista.

Ihmisen on ihan itse tehtävä se jokin, mikä sen nostaa

pois suosta. Ainut vaan, että mikä se on?

Sit semmonen minkä näin 

tuolla yhden kaverin galleriassa. Seuraava siis

aika paljon summaa sen mitä tänään

pohdin.

Se on aika hieno, ja musta tuntuu että from now on alan

käydä enemmän tommosissa näyttelyissä.

"Pelot on puolivalmiita ajatuksia, ja niiden silkka olemassaolo

on kaikki, mikä estää meitä esimerkiks hyppäämästä uima-altaaseen, vaikka muuten

olis enemmänkin kuin kykenevä siihen.

Pelko vaan on jotenkin tärkeetä. Jos ei pelkäis, niin vois sattua. 

Ja sitä varten pitää löytää jotain tärkeämpää kuin se pelon aihe."

Kokeilin myös yhtä nettisivua, Lumosity (se oli se yks mainos

juutuubissa, S). Semmonen hauska aivotreenijuttu,

joka mittaa vähän peruskykyjä, muistia, ongelmanratkontaa ja nopeutta

sun muuta. Harmi vaan että se on englanniks,

kun siellä on esim. sellainen että pitää kirjottaa mahollisimman nopeesti sanoja

jostain tietystä tavusta - englanti ei kuitenkaan ole ihan äidinkieli :P

Äh mun pitää mennä.

Ei taaskaan oo aikaa mihinkään ::P