Mietin indikaattoria, joka kertois milloin on miettiny liikaa.
En kyllä keksi.
En myöskään tajua, miksi joskus ei tajua miettivänsä asiaa, jolle ei
sillä hetkellä edes tarvitse löytää syytä tai nimeä tai ratkaisua.
Varmaan ihan vain kaiken varalle. Mutta eikös
sekin ole aika tyhmää? Paremmin siitä hetkestä, jonka varalle
yrittää epätoivoisesti keksiä jotain oljenkortta, selviäisi kun
vain keskittäisi energiansa tähän hetkeen, right?
Tosin, jos mä lakkaisin miettimästä niin mä oisin vaan sellainen joka puolelle pomppiva superpallo,
kuten eräs ystäväni asian ilmaisi.
Ja siinä tapauksessa mä pian haluaisin pysähtyä miettimään, että mikä mä olen.
hm. Kohtuus kaikessa vai.
Se on jännä. Siis se ajatus, tasapainosta.
Se on niin ikiubervanha lausahdus ja niin... ei sitä suoraan voi sanoa
kliseiseksi, mutta monesti haluaisi sanoa niin.
Ja silti se pätee aina. Se on semmoinen ylitotuus tai vastaava,
ainakin mulle. "Tasapaino", "Kultainen keskitie", "Yin ja Yang",
ei liikaa eikä liian vähän, lujaa mutta hellästi, vahva ja samalla heikko,
mitä näitä nyt löytyy.
Ärsyttävän tosi.
Haluais ennemmin keskittyä yhteen asiaan.
Vaikka aina löytyy lopulta jotain, mikä innostuttaa
ja vetää mukaansa.
Voisikin olla vaan sellainen jättimäinen, VALTAVA jokin*
joka kattaa joka ikisen asian olevaisuudessa ja olemattomuudessa,
joka ikisen hippusen kerrallaan ja yksinään ja samalla
kaiken mitä on, yhtäaikaa.
...ehkä mä oon vähän yksinkertainen, ja ahne?
ja lapsellinen, se tiedettiin :P
tai sit mä haluan vaan olla yhtä. tasaista. virtaa.
ja SAMALLA HIRMUISTA KIEPPUVAA MYRSKYÄ JOKA RÄJÄHTÄÄ SISÄÄN JA ULOS.
Mut tiättekö. Kaiken ton ihminen voi kokea toisen ihmisen kanssa.
ja no mä en nyt tähän ota kantaa mutta jotkut varmaan
tykkää tehä sitä joittenkin porojen tai Eiffel-tornien kanssa
mut se on ihan niiden oma asia
*Oisin sanonu pallo, heheh, mutta pallo on muotona liian rajallinen.
Kuka älypää muka keksi että maailmankaikkeus olis pallon muotonen. (varmaan minä)
