Onnellisuus.

Olin unohtanut tämän tunteen.

Sen, joka mua aina työnsi eteen päin, katkeriakin tappioita kohti.

Jokin viime vuosina tapahtunut, tai luultavasti sellainen

valtava epäonnistuneiden yritysten jatkuva vyöry oli

saanu mut lamautumaan, unohtamaan yhden todella yksinkertaisen,

mutta sitäkin tärkeämmän asian.

Äh. Mutta miten sen ilmaisisi. Ottaa tunteet vastaan.
Kokea nautinto, silloin kun on sen aika. Olla aktiivisesti läsnä 

senhetkisessä tilassa. Elää elämänsä.

Se unohtuu hämmästyttävän helposti. Jättää ajatuksensa taka-alalle

ja kuvittelee, että kyllä ne siellä on. 

Niinhän ne onkin, mutta ne on jumissa. Tulee solmuja

ja pian ei oikein saa selvää, mitä tuntee. Tai tunteeko ollenkaan.

On koettava kaikki. Ilot ja surut you know the deal.
Mutta on pysyttävä niiden mukana, ei heittelehtiä ja antaa itsensä valua.
Ne antaa takaisin kaiken sen mitä itsestä kuluu

kaiken sen käsittelemiseen, ne suurenee joka hetki kun niitä kokee.

Mä sanoin tän viime vuoden Kauhukaupan päättäjäisissä, 

mutten tajunnut kuinka helposti unohtuu varmuuteensa.

Toivottavasti nyt

tiedän paremmin.


Ja anteeks. En oo kirjoitellu tänne oikein mitään.

On ollu rankkaa, ennen tätä kesää joka on ollu todella nousujohteista

iloisten sattumien ketjureaktiota.

Mutta alan ajatella, että ehkä tää päiväkirja netissä vois alkaa

olemaan tässä. Jos kirjoitan taas blogia, se voisi olla ennemmin joku ihan 

tietystä aiheesta kertova, tai tietystä elämänvaiheesta

tai proggiksesta tai mitä vaan.
Mutta mä en oo niin vastuullinen kuin haluaisin olla,

enkä välttämättä halua tuntea vastuuta päiväkirjan kirjoittamisesta. :)

Mä haluan jakaa elämääni ihmisten kanssa,

mutta ehkä mä teen sen ihan IRL.
Se alkaa olemaan lähes sujuvaa.