Musta ja Valkea

Meillä ihmisillä on sisällämme

tiettyjä salaisuuksia,

joita ei saa kertoa toisille. Muuten niistä katoaa voima.

mä en tiedä, osaanko kertoa tän sillä lailla että

kaikki tajuais mitä tapahtu tai että mistä on kyse, mutta koitetaan.

Tää on taas yksi kertomus siitä, miten oman heikkouden ymmärtäminen

on oikeasti vahvuus.

Varmaan vielä aika huonosti kerrottu, mutta mun on pakko jakaa tää kokemus.

Its waht ai äm.

-----

Mä pohdin tänään työvuoron jälkeen pitkällisesti

ja aluksi suht levollisesti, menenkö helpompaa vai vaikeampaa

reittiä. 

Eli menenkö äidin luo kotiin vai omaan kotiin.

Olen onnellinen, että päätin lähteä omaan kotiin.

Ei siksi, että täällä olisi jotenkin mukavempaa.

Siitä pohdiskelusta helposta ja vaikeesta kehkeytyi yhden puolituntisen aikana

aikamoinen arvojen ja koko identiteetin

uudelleenjärjestelyhetki.

En tiennyt sitä aluksi, mutta mua pelotti lähteä ajamaan

tänne. Mä olin jotenkin onnistunut piilottamaan

itseltäni sen pelon, korvaamaan sen jollakin

oivalluksella, jollakin tekosyyllä olla ajattelematta asiaa.

Kuvittelin, että kyseessä oli

ajomatkan pituus tai se, mikä mua polun päässä odottaisi.

Mutta se mikä mua oikeesti pelotti ei ollu fyysinen väsymys/arvio jaksamisen loppumisesta 

eikä kärsivällisyyden tai itsekurin riittämättömyys,

vaan mun itseni kohtaaminen.

Mä jotenkin alitajuisesti aavistin tulevani ajattelemaan syvällisiä

sillä pyörämatkalla ja se mua pelotti.

Mä jouduin näkemään, että olin ottanut yleisesti ihmisten määrittelemiä asioita

osaksi itseäni: Ajatuksen vahvasta minusta, seksuaalisen suuntaumukseni, 

jopa arvomaailmani - niinkuin me kaikki taidetaan tehdä.

Rooleja, joita ei heti huomaa.

Mä tajusin häpeäväni sitä, miten helppoa

elämä meillä 5% ihmisistä on. Tunnustin itselleni, että häpesin

lähes kaikkea itsessäni ja muissa ihmisissä.

Häpesin tällaiseen tietämättömään ja itseriittoiseen rotuun kuulumista.

Inhosin tietämättömyyttäni ja sokeaa ylimielisyyttäni: "ainakin

olen parempi kuin muut kaltaiseni", ja tajusin

olevani kaikesta huolimatta heikko.

Kaikesta yrittämisestä ja positiivisesta ajattelusta huolimatta

tulen ehkä aina olemaan hauras, löysä ja kykenemätön vastustamaan kiusauksia.

Tajusin sen, miten en halua olla enää yksin.

Otin sen tunteen vastaan.

Tajusin, kuinka paljon mua vitutti - useammat asiat, niitä riittää meillä kaikilla.

Tajusin, miten huolimatta siitä, kuinka lujaa

yritän pitää negatiiviset ajatukseni poissa mielestä,

ne tulevat aina jossain muodossa takaisin. Ei niitä voi paeta. Tai torjua.

Eskapismi onkin ollut viime viikkoina, ehkä koko kesän ajankin

mun juttu. Ei onneksi tarkoituksella.

Siinä itseinhon ja -säälin heittelemänä yksi ajatus sai mut pystyyn.

Mä haluan jatkaa.

Mä saatan olla heikko, ja huomata vielä kaukana tulevaisuudessa yhä uudelleen

huomata olevani säälittävän heikko olento, mutta

mä jatkan yrittämistä.

Mä jatkan, koska se on mun tapa.

Mä jatkan, koska muuten mä en olis mä.

Mä jatkan, koska mä en halua enää olla heikko, en siedä sitä.

Vahvuus on sitä, että jatkaa eteenpäin.

(Tietyllä tapaahan tuokin on heikkous ;P En osaa 

antautua muutokselle. Tosin muutos

olis tässä tapauksessa helpompi vaihtoehto,

joten ehkä se onkin vahva päätös?)

Täällä interwebsissä on juurikin tässä ennenkuin pääsin koneelle asti,

tullut vastaan samanlaisia kirjoituksia kuin mitä itse 

tulisin kirjoittamaan... Nyt on joku 

maaginen voimaantuvien ihmisten kirjoitushetki?

Pitää vielä näin viimeisenä asiana jakaa tällainen:
Viime aikoina on ollu tosi vaikeeta sietää mun kämppistä ja mm. sen takia

oon saanu lappaa ajatuksistani aika paljon kuraa pois että

pysyis positiivisena. Mutta just nyt äsken, tän 

heikkouden hyväksymisen jälkeen mä sain rohkeutta kysyä siltä, meinaako

 se heittää (taas) ruokaa pois, vaikka vastaus oliskin ilmiselvä

ja vaikka kaiken järjen mukaan saisin pistää sen poisheitettävän ruoan pois ja silti

en uskaltais tehdä sitä,,,, niin nyt uskalsin edes kysyä suoraan!

Tuntui ihmeelliseltä tajuta, että

vasta ymmärtämällä, miten heikko on, voi olla oikeasti vahva.

Siis, kaikkihan sen tietää?