Amadeus

Tämäkin luonnostelma tästä piti kirjoittaa loppuun, heeehee. Marraskuusta 2013

"Katsoin juuri

Huoneteatterin kolmituntisen näytelmän Wolfgang Amadeus 

Mozartista.

Tai oikeastaan Antonio Salierista.

Tai Jumalasta.

Tai ihmisyydestä tai ylpeydestä tai kateudesta

ja heikkoudesta tai blah, en osaa nyt sanallistaa

kun pienempi sisko ja kissat häiriköi.

Jouduin/sain esityksen jälkeen antaa

mielipiteeni näytelmästä

yhdelle kriitikolle, mutta en saanu sanoa 

kaikkea.

Siis, raikas esitys. Harvemmin näkee just

näinä päivinä tollasta täysillä tarinan kertomista, että

ei mitään tilanteen selvittelyä tai metateatteria,

ihan vaan puhdas, täysi tarina joka 

kerrotaan omalla tyylillään,

upeasti näyteltynä."

(oikeestaan eniten muhun iskee vasta toi vika mutta enigei)

En kauheesti tykästyny pienenä leffaversioon Amadeus,
ehkä siks että se loppu on niin synkeä.
Onneksi tulin katsomaan nyt, tavallaan kiinnosti just tuon
pienenä inhoamisen takia lisää. Niin ja koska kaverit sano että on hyvä.

Se mikä jäi mieleen, oli kuinka
nykyäänkin, tänä uskontojen vallasta suistamisen ja 
tieteen ylistämisen aikana
sitä yhä laitetaan jokin korkeampi voima
oman epäonnen tai onnen toteuttajaksi, tuomariksi.

Mulla nousi vaan eniten mieleen, kuinka karma
ja "kohtalo joka toteutuu vain jos itse niin haluaa"
tuntuu yhä enemmän todelta.

Se mitä toiselle teet, tulee tavalla tai toisella takaisin sulle.
Henkisesti tai fyysisesti.
En tiedä johtuuko se siitä hämmentävän kaikenkattavasta
tavasta, jolla ihmiset alitajuisesti peilaa
oikeasti ihan kaiken
toisiin ihmisiin.

Niinkuin Salieri ryhtyi "sotaan Jumalaa vastaan",
kohtaloaan, sitä kuinka kuin syntymästään, ei itse pystynyt tekemään samanlaista musiikkia
kuin Mozart.
Se, miten ihmiset aina luulee pystyvänsä kaikkeen.

No, oikeastaan mun mielestä tuo viimeinen on melko totta, eikä vain luulo.
Tosin vain tiettyjen ehtojen vallitessa.

Mutta siis, mikä oikeuttaa yhtään ketään...
Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että 
se alkaa heittämään kaiken vihan ja raivonsa
jonkun täydellisen asiaan kuulumattoman, viattoman
henkilön niskaan ja sitten kuvittelee toteuttavansa
jotain kohtaloaan?

Ainut mitä siitä Salierille seurasi
(ja varmasti ainakin melkein kenelle tahansa muullekin joka samaan ryhtyy tai ryhtyi)
oli se, että hän huomasi tappaneensa osan itseään.
Oikeasti sellaisen osan, jota tuon teon jälkeen hän
ei pystynyt kohtaamaan, koska vihasi ja katui tekoaan. 
Kuka muka pystyisi?

spoileri: Salieri oli siis muka lahjaton, vaikkakin hyvin oppinut
musiikin säveltäjä aikana, jolloin
musiikki oli elämä. Kun hän huomasi, ettei pystynyt
luomaan samanlaisia ihmeitä kuin Mozart (Salieri itse
vapisi autuudesta, onnesta ja tuskasta kuullessaan vain ensimmäisen tahdin
jotain Mozartin kuuluisimmista teoksista), hän alkoi
esittämään kaveria ja kuitenkin
juonitteli koko ajan Mozartin tuhoa.
Ja onnistui siinä, sai paljon maallista mainetta mammonaa
ja sellaista, mitä kauan oli himoinnut.
Ei kuitenkaan sitä rakkautta mitä itse Amadeus - rakastettu - koko lyhyen elämänsä koki.


p.s. kuuntelen nyt Ultra Bra:ta ja intoilen